ETUSIVU
INFO
TEKSTIT
KUVAT
LAULUT
KESKUSTELU
LINKIT






 TEKSTIT

15.09.2005 - Paska reissu mutta tulipahan tehtyä

Saipa - Pelicans 4-2

"Sent me off to a foreign land
To go and kill the yellow man…"
Sarjan avausmatsi, suuntana kyläpahanen Etelä-Karjalassa ja mukana 70 kannattajan lössi. Ennakkoarvioissa tulossa selkeähkö voitto katsomosta ja mikäli se jotain kiinnostaa, niin tiukka matsi laitojen sisäpuolella; keltaset miehet on jo pitkään ollu kantona pelikaanien kaskessa varsinkin kotiladossaan. Tämä skenaario myös toteutui, kentällä turkoosipaitainen lammaslauma otti nenilleen mutta katsomossa äänivyöry meni vierailijoille. Oman paikallismausteensa keittoon ripottelivat myös niin sanotut järjestyksenvalvojat, nuo kiekkokansan rauhanturvaajat keltaisissa liiveissään ja järkähtämättömissä päätöksissään.

Uus kausi ja uuet latteuet, matkaan siis tuunatun Lahen jäähallin eli Isku Areenan pihasta torstai-päivän ehittyä jo puoli neljän paikkeille. Menomatkalla kansaa viihyttivät Dj Mara monipuolisella poljennollaan ja tribuutti huonolle huumorille videon muodossa. Ohjesäännönmukainen välitankkaus huoltamolla ja itärajan kohtaaminen oli eessä. Ankea ja teollisuushallimainen Kisapuisto otti vierailijansa vastaan perinteisessä syyskuun säässä iltakuuen aikoihin.

Lyhyt matka ovilta katsomoon ja yhtä lyhyt saattueessa toiseen suuntaan, taisivat paatuneimmat hooliet halliin sisään astuessa tuumia. Suuntana siis valitettavasti istumakatsomo hallin päädystä, ja eellisen kauen kokemusten perustella vaikeuksia tiedossa. Näkyvyyessä ei vikaa, mutta muuten Kisapuiston D2 on ehkä liigan surkein vierassektio, ja pysynee sillä paikallaan myös jatkossa. Aikaisemmasta käynnistä oli jo tiedossa että hallissa pitää käyttäytyä kuin kirkossa, mutta siltikin paikallinen jälkeenjääneisyys yllätti. Banderollien kiinnitys: käytännössä mahotonta asetella järkevästi, seisominen: hyppelyä pelikatkojen alkaessa ja loppuessa tai muuten hallista ulos, lippujen heilutus ja kaksivartisten käyttö: paikallisilta janareilta jatkuvaa kitinää ja valitusta. Tästä kaikesta lämmin kiitos SaiPalle, ensi kerralla suuntana seisomakatsomo tai koko matsin väliin jättäminen.

Ennen pelin alkua järjestetty lipputifo toimi varsin mainiosti ensimmäiseksi kerraksi ja samalla tuli selväksi mikä väri katsomossa tuona iltana määräsi. Kotijoukkueen sisääntulossa hilpeyttä herätti puhuva pää-tyylinen toteutus pelaajien luettelemisessa kuin myös musiikillinen anti. Kentällä paremmasta ei ollu epäselvyyttä vierailijan koostuttua lähinnä nelikosta K Sihvonen, Heino, Santavuori & Niemi muiden keskittyessä imitoimaan lampaita. Turisti-Sihvonen iski kaksi häkkiä toisessa erässä Tupen toimiessa syöttäjänä molemmissa. Maalilla Vantaan Ihme teki minkä kykeni säästäen lintulauman pahemmalta nöyryytykseltä. Yllättävää oli hallin surkea tunnelma kotijoukkueen niskalenkistä huolimatta. Ei huutoa, ei kannustusta, ei ees viime vuotisia rumpuja. Maalien tullessa jonkin verran meteliä, mutta muuten todella surkea suoritus lappeenrantalaisilta.

Paska oli fiilis myös D2:ssa, kannustus oli toki äänekästä ja päihitti paikalliset mennen tullen kaikumalla ympäri hallia, mutta järkkäreiden ja katsomossa istuneiden kausikortti-janareiden vankka yhteistyö vastaan haraamisessa ei juuri jaksanut miellyttää. Onneksi asiat ovat jossain vielä huonommin kuin kotona Lahessa. Lopussa ammutut paperisilput eivät nekään onnistuneet erityisen hyvin, mutta kun sitten vihdoin päästiin vittuun tuosta läävästä saatiinkin pihalla aikaiseksi asialliset soihuttelut ja pienimuotoinen leikkimielinen juoksutus paikallisille juniori-ladeille. Tulomatkalla pysähyttiinkin sitten jonkun kuningasidean ansiosta keskellä ei mitään huoltoaseman sijaan. Tämän enempää ei sitten olekaan syytä jauhaa kakkaa. Harvinaisen huono aloitus kauelle etenkin katsomon puolella, vaikka olikin olosuhteiden pakosta. Kiitokset silti jokaiselle osallistujalle fänisoppi-nollakate-matkanjohtajaa lukuunottamatta. Yhessä taistelemme, yhessä nousemme; katseet kohti Narri-matsia ja parempaa oikeinkannattamista.