ETUSIVU
INFO
TEKSTIT
KUVAT
LAULUT
KESKUSTELU
LINKIT





TEKSTIT

25.11.2006 - Sinne ja takaisin

Oulu 25.11.2006 Kärpät - Pelicans 4-2

Klo 08.07 ja bussi starttaa tutulta paikalta Ilosen vierestä mukanaan 28 Lahen Pelicansin kannattajaa. Lähtijämäärän piti olla lähempänä 40, mutta poisjääneitä varmaankin alkoi pelottaa yli 1000km matka ja 16 tunnin istuminen bussissa. Suuntana siis pohjoinen ja Oulu. Tämän kunniaksi toinen kuskeista on pukeutunut tavallisesta poikkeavasti puvuntakkiin.

Alkumatka sujuu todella rauhallisesti. Syynä varmaankin pitkäksi venähtänyt perjantai tai Iskelmän listan vähemmän pumppaavat kappaleet. Bussin wc:n ollessa yllättäen rikki, pysähyksiä ennen Jyväskylää kertyy jo muutamia. Kellon lähestyessä iltapäivää ensimmäiset savut ja soihdut syttyvät eräällä kusitauolla. Tämä alkaa herättämään porukkaa todellisuuteen ja illan peliin. Matkan aikana nähdyt Kärppäpaitaiset kummajaiset kasvonaamareissaan ja hassuissa hatuissaan paljastuvat Kärppä -kannattajien Etelä-Suomen alajaostoksi (EtäKärpät). Eli jotkut ovat lähteneet illan peliin vielä aikaisemmin ja kauempaa kuin me. Pisteet siitä.

Kun saavumme Oulun Energia Areenan (aivan järkyttävä nimi) pihalle parin parkkipaikalla ajetun ympyrän jälkeen pelin alkuun on vielä reilusti aikaa. Janoisimmat suuntaavat suoraan hallin anniskelualueelle, mutta osa porukasta menee valmistelemaan/tiedustelemaan illan suorituspaikkaa, joka sijaitsee Areenan E-F seisomakatsomossa. Saman päädyn toiseen nurkkaukseen majoittuu vastustajan kannattajat, joita on jo reilusti paikalla tunti ennen pelin alkua. Yhtäkkiä sektioon pamahtaa paikallinen videokameramies lökäpöksyissään. Pienen arpomisen jälkeen hän alkaa kuvaamaan materiaalia ennen peliä mediakuutiolla näytettävään videoon.

Erä 1 "Niemi on Pelicans!! Eiks kelpaa?!"

Ennen pelin alkua halli täyttyy kiitettävästi ja tietenkin osa paikallisista löytää myös meidän katsomon viereen provoilemaan. Hallin pimentyessä kokonaan, osa lahtelaisista ihmettelee, että koska meillä? On kuulemma määräyksissä kielletty hallin pimentäminen, ainakin Lahessa. Taitaa olla eri määräykset Oulussa.
Pelin alkaessa kannustus aloitetaan tutulla chantilla, jonka jälkeen pieni katsaus illan vastustajan kulmaan. Koko seisomakatsomosta vain etelän miehet seisoo. Eli me ja etäkärpät. Yksikään oululainen ei vaivaudu jaloilleen.
Ensimmäisen erän jälkeen peli kentällä on 1-1, vaikka Kärpät erää hallitsi ylivoimaisesti. Lahtelaisten maalin teki Jussi Saarinen. Esityön teki T. Sihvonen ja Julkunen. Tunnelma areenassa kohtalainen.




Pieni porukka, iso ääni


Erä 2 "Tääl on laulumeininkiä. Onks siel?"

Toisen erän alussa huomaa heti astetta paremman tunnelman Kärppien fanikatsomossa. Katse sinne ja syy näkyy heti. Etelän vieraat on innostanut paikallisia kannattajia seisomaan. Myös meidän kulma saa "vahvistuksen" kun Raksilan Pavarotiksi esittäytynyt keski-ikäinen mieshenkilö alkaa pitää omaa showtaan. Ääntä löytyy miehestä selvästi järkeä enemmän. Tästä johtopäätöksenä: lisää avohoitopaikkoja Ouluun.

Kentällä peli tasoittuu ja on oikeastaan lahtelaisten hallintaa. Maalin tekee kuitenkin Kärpät. Katsomossa maalin jälkeen nousee kaksi samanlaista overheadia fanien päälle. Toinen ilmeisesti etelän-miesten rekvisiittaa. Oululaisten johtomaalin jälkeen kuvataan Hannu Aravirtaa ja videotaululle ilmestyy muka-hauska sykemittari, joka kertoo Aran sykkeen olevan 220. Noh, hauskempi idea se oli kuin pusi-pusi kuvat esim. Hartwall Areenalla.


Erä 3 "Eiks mua kannata kuunnella? Häh!!!"

Kolmannessa erässä tunnelma laskee hiukan, mutta on kuitenkin Suomen tasoon verrattaessa hyvä. Paljon kehuttuun Hämeenlinnaan verrattuna jopa loistava. Hiukan ihmetystä herättää paikallisten katsojien ulostautuminen jo erän puolivälissä. Toki peli on 4-1, mutta silti. Paikalle jääneet oululaiset jatkoivat provoiluaan pelin loppuun asti. Sopivaa vittuilua löytyi puolin ja toisin.

Kentällä Japa Levonen alkaa ottamaan roolia, viheltäen molemmin puolin huonosti. Enemmän tästä kärsii Pelicans ja ottelun ratkaisu nähdään Kärppien ylivoiman aikana. Pelicansin kavennuksen tekee loistavalla lämärillä siniviivalta Patrick Yetman. Maali on hänelle ensimmäinen SM-liigassa.

Pelin jälkeen pientä kilpalaulantaa vastustajien kanssa ja Kiitos Lahti -huutojen säestämänä lähdetään kohti bussia. Bussin edessä asiaankuuluvat soihuttelut ja laulut.


Pelin jälkeiset soihuttelut


Yhteenveto ja paluumatka "Liikettä!!! Liikettä!!!"

Yhteenvetona ottelusta voidaan sanoa osin ivallisestikin, että tänään areenassa pitivät ääntä vain lahtelaiset ja helsinkiläiset. Lahtelaisten panos oli katsomossa keskinkertainen johtuen ryhmän pienestä koosta ja siitä, että kaikki mukana olleet eivät edes jaksaneet kannustaa kokoajan. Mutta ne ketkä pitivät ääntä, tekivät sen täysillä ja saatiin ihan hyvä kannustus aikaiseksi. Paikalliset olivat kuulemma kehuneet parhaaksi ryhmäksi mikä Oulussa on käynyt. Eli kai se kannustus oli jotenkin kuulunut. EtäKärppien johdolla Kärppäkulmauksessa laulut raikuivat kahden viimeisen erän aikana kiitettävästi. 40 minuutista laulua oli 35 minuuttia. Ainut miinus erilaisten laulujen vähyydestä; turhan paljon samojen laulujen toistoa. Tosin hyvä, että lauloivat edes jotain.

Klo. 19.30 bussin nokka kohti kohti etelää ja Lahtea. Tunnelma bussissa oli häviöstä huolimatta hyvä. Klo. 21.35 ja pidempi pysähys ruokailua varten. Stopin jälkeenkin fiilis bussissa kohosi hyväksi. Vasta Jyväskylän jälkeen väsyneet kannattajat alkoivat nukkumaan, paatuneimpia reissaajia lukuun ottamatta. Takaisin sateisessa Lahessa klo. 04.05.

Takana 16 tuntia bussissa istumista ja yli 1000km.

 

Jamo - Ääriliike Lahti