ETUSIVU
INFO
TEKSTIT
KUVAT
LAULUT
KESKUSTELU
LINKIT

INFO - Ääriliike Lahti
INFO - E-mail
Mikä on Ääriliike ja keitä siihen kuuluu?

Ääriliike on joukko Pelicans-kannattajia, jotka ovat päättäneet organisoida oman uuen kannattajaryhmänsä. Ryhmä pyrkii kehittämään katsomokulttuuria Lahessa ja luomaan tunnelmaa matseissa. Ääriliikkeeseen kuuluu samalla tavalla kannattamisesta ajattelevia henkilöitä, jotka ovat kaikki kuuluneet tai kuuluvat Lahessa toimivaan Flying Pelicans-faniyhdistykseen. Pääosin nykyisen kaltaisekseen ryhmä muotoutui jo syksyn 2004 aikana, saavutusten jäädessä kuitenkin vaatimattomiksi porukan pienuuen johdosta. Varsinainen alkusysäys tapahtui vasta kauen päätyttyä, jolloin erinäisten tapahtumien seurauksena kävi selväksi että joku roti tähän toimintaan on saatava ja tavanomainen fanitoiminta ei ollut väylä sitä varten. Merkittävin ero näiden kahen ryhmän välillä on ideologia ja toimintatavat, sekä Ääriliikeen rajattu jäsenkunta. Ääriliike keskittyy vain oleelliseen, eli kannustamiseen ja toimintaan katsomossa käyttämällä ääntään, tuomalla väriä katsomoon ja järjestämällä esimerkiksi tifoja mahollisuuksien mukaan. Tarkoituksena on myös reissata vieraspeleissä aikaisempaa ahkerammin. Seisomapaikoille mennään aina kun sellaiset järkevältä paikalta vierashallista löytyy, mutta istumapaikkojen käyttäminenkään ei tarkoita istumista kuin pakon eessä.

Ideologia tukeutuu kolmeen peruskiveen, jotka ovat asenne, uskollisuus ja ylpeys. Peleihin ei lähetä puhaltelemaan, vaan käyttämään ääntä ja reagoimaan pelitapahtumiin. Uskollisuus on viime vuosina Lahessa ollut tiukilla, parin menestyskauen jälkeen gloryhuntterit ovat kaikonneet, takinkääntäjiä ja muita luopioita ilmaantunut. Sille ei ole sijaa oikeassa kannattajakulttuurissa, eikä myöskään Ääriliikkeessä. Joukkueen rinnalla eletään myös vastoinkäymisissä. Ylpeys Pelicansista, Lahesta ja lahtelaisuuesta; Suomen paras mesta ja meiän joukkue, muuta et tartte. Muu on turhaa ja vastenmielistä.

Viime aikoina kannattajaryhmien keskuuessa on virinnyt paljon keskustelua eri tyylisuunnista, kuten esimerkiksi ultras- ja casual-ryhmät. Ääriliikkeellä ei ole yhtä tiettyä linjaa, vaan vaikutteita on otettu niin Keski-Euroopasta, Pohjoismaista kuin sumusaariltakin. Kaikki keskittyminen on suunnattu kannustuksen ja kannattajakulttuurin eteenpäinviemiseen, poiketen siis täysin perinteisestä kotimaisesta fanitoiminnasta. Ääriliike pyrkii kunnioittamaan Pelicans-organisaation toiveita, mutta toimii täysin itsenäisesti ilman seuran tukea, tai päätäntää. Ääriliike ei pyri huliganismiin siinä muodossa missä se ulkomailla mielletään. Suomessahan huligaaneiksi lasketaan suoralta kädeltä kovaääniset mölyäjät ja lahtelaiset. Poliittista tai muuta vastaavaa tavoitetta ryhmällä ei ole.

Ääriliikkeen jäseneksi voivat liittyä ja päästä kaikki henkilöt, jotka ovat valmiita toimimaan mainittujen asioiden hyväksi. Käytännössä uusilta jäseniltä edellytetään aktiivisuutta katsomossa, hyssyttelijät toimikoon omissa porukoissaan. Enemmistö perustajajäsenistä hyväksyy uuet jäsenet ja ryhmittymä toimii ilman mitään virallista organisaatiota. Haluamme panostaa laatuun määrän sijasta kaikessa tekemisessä ja tämä periaate pätee myös Ääriliikkeen jäsenistöön. Tavoitteenamme on yksi liigan laadullisesti parhaimmista kannattajasektioista, määrässä emme pysty kilpailemaan suurimpia vastaan. Rahaa toimintaan kerätään jäsenten keskuuesta ja mahollisilta tukijoilta. Lauman löytää matseista Lahen hallin sektorista 301 seisomapaikoilta. Tuu ja huua.

Lahessa 02.05.2005

Asenne
Uskollisuus
Ylpeys