|
04.06.2007
- Kannattajavertailu 2007 - Absoluuttinen totuus
Kahden
vuoden jälkeen
Kannattajakulttuurin
vuodet 2005-2007 tarjosivat vahvaa kehitystä ja merkkipaaluja,
kohua ja ylilyöntejä, vastakohtia ja vittuilua. Toisin
sanoen kaikkea mitä pitääkin, mutta ehkä myös
jotakin jota ei kaivata. Eteenpäinmenoa ei voi estää;
jo nyt vanhakantaisuus on yhtä kuin vähemmistö ja
skene uuden sukupolven ja tyylisuunnan vallassa. Yksitoikkoisuus,
huudon peittävät rummut, istuminen ja pelleasut ovat OUT.
Monipuolisuus, fanaattisuus, seisominen ja tyyli IN. Ysiviis-junttius
ehti juurtumaan syvään ja hartaasti, mutta vääjäämättä
kelkka kääntyy vieden kannattajuuden kohti suurempia massoja
muulloinkin kuin gloryhuntereiden ollessa liikkeellä. Uudet
tuulet puhaltavat vahvasti ja vanha jämähtänyt ilmapiiri
alkaa olla vain huono muisto.
Mitä
siis kahdessa vuodessa tapahtuikaan? Pori ja Isomäki kirjoitettiin
keväällä 2006 yllätysmenestyksen ansiosta historiaan
myös kannattajakulttuurin saralla.Tuskin koskaan lähimenneisyydessä
on halleissa nähty vastaavaa hurmosta. Jokereiden edustajat
hämmensivät valtakunnan rauhaa soihduilla, "pommilla"
ja viimeksi rinkeleillä, mutta mahtui sekaan muutama näyttävä
tifokin. Stadin naapurileiri on vasta takakaarteessa, mutta taisto
herruudesta on alkanut. Turun viljasiilon osaksi näyttää
jäävän helsinkiläisfanien invaasion vastaanottaminen
vuoronperään; Sissit ovat nimensä veroisia mutta
ryhmän pitäisi kasvaa komppaniaksi hallitakseen taistelukenttää.
Länsi-Auto Areenalle ilmestyi fanikatsomo huipentuen tifoiluun,
eikä huonoksi jäänyt kuopiolaistenkaan yritys. Kisapuisto
löysi kadonneen tunnelmansa edellisen kauden lopussa mutta
vain kadottaakseen sen myöhemmin ja Tampereella aloitti parikin
uutta ryhmää vaihtelevalla menestyksellä. Porissa
glorian tuottama onni oli särkyvää mutta ystävällisten
sinikeltaisten naapureiden nostattama poru johti sielläkin
aina komeaan tifoon asti. Kyseinen Lukko-pelaajien keskinäinen
vitsi olikin tämän kaksivuotiskauden merkittävin
raumalainen katsomokulttuuriteko. Sikakatsomo sai tuttuu tapaan
palstatilaa ja hypetystä tyhjästä. Oulussa ja Jyväskylässä...
noh, toinen sai taas kultajuhlat ja toinen uuden patarummun.
Analyysi
Fanikulttuurissakin
tasoerot kasvavat kuin sarjataulukossa konsanaan. Tämä
on tietenkin ymmärrettävää, miljoonan vs. 30
000 asukkaan joukosta löytyy eri määrä oikeita
kannattajia. Pienikin voi silti olla kaunista kun tehdään
eikä meinata, puhumattakaan sellaisten suurien joukkueiden
kuten Kärppien ja Tapparan faneista, joiden pitäisi pelkästään
määräylivoimalla jyllätä näissä
vertailuissa. Niin ei kuitenkaan tapahdu, miksi? Osatekijöitä
on paljon, mutta pieniä johtopäätöksiä
on vedettävissä.
Suomalaisen
fanikulttuurin yksi kompastuskivi: tiedetään mikä
on vialla, mutta siihen se yleensä jääkin. Usein
tunnelman vaisuutta sysätään "pääkatsomoiden"
ja "pukumiesten" niskoille. Varsinaisen faniryhmän
kehittäminen voi olla kuinka heikkoa tahansa, mutta innokkaasti
nettipalstoilla mietitään laulukirjojen painattamista
tai muuta yhtä järkevää muun yleisömassan
aktivoimiseksi. Varsinaiselta faniryhmältäkään
laulu ei välttämättä vielä kovin hyvin
suju, mutta silti selvinpäin olevan normikatsojan pitäisi
ryhtyä laulamaan keskellä istumakatsomoa oma-aloitteisesti.
Utopialla ei tunnelmaa nosteta. Missä on fanien kunnianhimo
ja terve kriittisyys omaan toimintaan? Modernin jäähallin
merkkinä pehmeiden istuinten ja aitioiden tuominen halleihin
ei tapa tunnelmaa, vaan se ettei faneista ole sitä luomaan.
Yleisellä
tasolla katsomoissa joudutaan painimaan vieläkin vuonna 2007
alkeellisten ongelmien äärellä. Liigaseurojen lipunmyynti
on tilan hahmottamisesta ja järjenkäytöstä vapaata
aluetta, joten faniryhmän oikeus seistä katsomossa ei
toteudu läheskään kaikissa tapauksissa - edes kotiotteluissa.
Osittain tämä toki on seurausta itse fanien omasta halusta
lepuuttaa ahteriaan. Järjestyksenvalvonta kustannetaan useissa
paikoissa yhä ja ikuisesti suoleen tungetulla lihamassalla,
eikä vieraskannattajille pystytä takaamaan muutamaa tai
edes yhtä ammattitaitoista järkkäriä. Omien
vaikutusmahdollisuuksien puolesta taas SM-liigan Fan Clubit Ry on
vielä kaukana vaikutusvaltaisesta ja tehokkaasta toimijasta.
Minkä verran tämä sitten johtuu kyseisessä yhdistyksessä
toimivista edustajista joista osalla on ehkä intresseissä
ihan muut asiat kuin fanikulttuurin kehittäminen, mene ja tiedä.
Kannattajakulttuurilla
pyyhkii kuitenkin yleisesti melko hyvin, SM-liiga itse on tajunnut
siitä ainakin vähän alusta, se kiinnostaa ihmisiä
enemmän ja siitä kirjoitetaan/puhutaan mediassa yhä
enemmän; jopa niinkin kuivaa kiekkojargonia jauhavat mediat
kuten Jääkiekkolehti ja jatkoaika.com ovat asian noteeranneet
sen osaksi lajin yhteisöä.
Kunnollisten
kotisivujen merkitys on tänä päivänä yhä
suurempi, joten niihin on tällä kertaa kiinnitetty enemmän
huomiotakin. Siinä missä jotkut liigaseurat loikkivat
www-aidan matalimmalla kohdalla löytyy kannattajien puolelta
joitakin hienoja tuotoksia; aito kiinnostus voittaa palkan takia
tehtävän työn. Vertailun arvosteluperusteet ovat
pitkälti samat kuin edelliselläkin kerralla, mutta arvosanoihin
lisätty mahdollisuus saada puolikkaita. Täydet viisi tähteä
jäi tällä kertaa saavuttamatta keskiarvon ollessa
heikohko 2,15.
Lainausmerkeissä
olevat pätkät edellisestä vertailusta.
Blues
Fan Club
Stadin
Kingit, B2 Reds, Grabbarna 09
Sikakatsomo
C5, HPK Fan Club
Osasto
41 (Ilves Troops), Ilves Fan Club
Ultras
Jokerit, Jokerifanit, Young Boys
Jyväskyläläiset
Musta
Verkosto - KalPa Fan Club
Kärpät
Fan Club, EtäKärpät
Lukkofanit
SaiPaFanit
Ääniryhmä,
Tappara Fan Club
Sissiryhmä
Ässäfanit
Lahessa
04.06.2007
RV16 - Ääriliike Lahti
|